Elämäni ja kotisivut

Egyptin tie korkeakulttuuriin

Perjantai 23.7.2021 klo 9.57


Kulttuurikehitys  ja maantieteellis-ekologiset edellytykset nivoutuvat läheisesti toisiinsa. Egypti on hyvä esimerkki tästä yhteydestä. Niilin laakso on joen ruokkima keidas aavikkojen välissä. Laakson länsipuolella on maailman suurin aavikko, Sahara, ja itäpuolella vuoristo, joka erottaa Egyptin Punaisestamerestä. Vain koillisessa on kapea väylä, josta pääsee Siinain pohjoisrannikon kautta Palestiinaan ja Etu-Aasiaan. Ulospäin suojattu ja eristetty jokilaakso avartuu Assuanissa sijaitsevan ensimmäisen kataraktin pohjoispuolella alati laajenevaksi tulvalaaksoksi, kunnes Niili haarautuu Kairon pohjoispuolella useisiin osiin ja muodostaa Niilin laajan suiston. Niin vähäsateinen kuin laakso onkin, se saa jokavuotisesta, loppukesään ajoittuvasta tulvasta varmat edellytykset maatalouden rikkaudelle. Näitä ekologisia perusasioita on jo vanhastaan  - ja oikeutetusti –pidetty faraoiden ajan kulttuurin perustana, josta kulttuuri on myös saanut voimakkaan leiman.

Avainsanat: Egypti - faraoiden maa