Elämäni ja kotisivut

Kuka olen?

Torstai 5.9.2019 klo 10:36


Kun aloin pitämään omaa kotisivua, päätin heti, että haluan tehdä kaikki toisin kuin muut. Mietin tarkkaan mitä juttuja laitan ja päivitän suht usein. Saan tehdä luovaa työtä, josta pidän. Ei ole aikarajaa tai muutenkaan kukaan ei ole sanomassa/painostamassa. Olen 39 v nainen Lammilta ja asun aviomieheni ja eläinten kanssa rivitalossa. Olen ollut pysyvällä eläkkeellä 1.1.2018 lähtien. Olen kiitollinen, että JOKA PÄIVÄ sivuillani käy ihmisiä, eli jotain teen oikein.

Olen aina ollut ylipainoinen ja yläasteella minut pakotettiin laihduttamaan, mutta paino tuli takaisin, kun muutin vanhempien kanssa muualle isän työn perässä. Parhaimmillaan  painoin vuosi sitten 120 kg. Minulla on paljon sairauksia, joihin syön lääkkeitä ja ne sitten ovat lisänneet ruokahalua. 

1.7.2018 minulla diagnosoitiin 2 tyypin diabetes. Vuodessa olen saanut painoa pudotettu 30 kg. Olin miettinyt lihavuusleikkausta jo jonkin aikaa ja tänä kesänä 2019 päätin laittaa asiaa eteenpäin ja kävinkin lääkärin luona puhumassa ja saadakseni lähetteen. Onneksi kaikki kriteerit täyttyivät ja sain lähetteen. Nyt sitä ootellaan rauhassa. Projekti on niin pitkä kuin on ja olen valmis siihen. hymynaama.pngsilmat_vinossa.png


Kommentit

7.9.2019 13:40  janne Oksanen

Onnea kun olet eläkkeellä ja elämä uskoisin että on aika hyvin nyt. Pidetään yhteyttä


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini