Tummana hehkuva hiillos oli maassa edessämme. Kekäleet kutsuivat. Kukaan ei ajatellut, että hiilloksessa oli tuhatkunta lämpöastetta ja että jokainen sen yli kulkenut saisi takuuvarmasti kunnon palovammat. Kostean kuurainen maa poltti kyllä jalkojen alla, mutta tulipatja  ei! Jokainen asteli vuorollaan rauhallisesti parin metrin mittaisen matkan kekäleitten yli, moni useaan kertaankin  eikä kenelläkään ilmaantunut pienintäkään vammaa. Olo sen sijaan oli täysin uusi. Puhdistautunut ja innostautunut. Tuntui kuin ihme olisi tapahtunut ja mahdottomasta tullut mahdollista. Sisäinen tietokone oli ohjelmoitu uudelleen. Tämän jälkeen mikä tahansa oli toteutettavissa – jopa tämän käsikirjoituksen viimeistely  ja julkisuuteen luovuttaminen.